Oli ilo saada Pilvin yksi pennuista meille muutamaksi päiväksi hoitoon.
Iita tuli torstaina ja sekä äiti, että tytär olivat äärimmäisen iloisia jälleen näkemisestä. Siinä oli menoa ja melskettä pari päivää, ennenkun me Pilvin kanssa lähdettiin näyttelyreissuille. 
Iita (Cimillan Xara Xtrahurmaava) oli kasvanut kauniiksi nuoreksi neidiksi. Pentutapaamisen jälkeenkin kovasti muuttunut. Pennut ovat nyt noin 5 kk ikäisiä ja muuttuvat vielä kovasti.

 
Vasemmalla: Iita,                             Oikealla: Pilvi makaa selällään, nauttien rimukkaasta leikistä!

Koska Iitalla ei ole kotona koirakaveria, niin oli tosi hyvä, että tuli meille. Pyry opetti koirien käytöstapoja, että kaikkea ei saa tehdä ja sen lelua ei viedä ja kun se lepää, niin siihen ei tulla painimaan yms. Pilvi, joka ei ole pienintäkään murahdusta ole pennuilleen sanonut, teki nyt Iitalle selväksi, että hänen ruokakupilleen ei tulla ja sillä siisti. Äkkiä tyttö oppikin, että maailmassa onkin asioita, joita ei vaan tehdä. Mutta leikkiessä Pilvi antoi tenavan tehdä ihan mitä vaan!

 
Ja sitä leikkimisen määrää!!! 

 
Pentu ja emä. Minusta ovat kovin saman näköisiä ja hännät on molemmilla samanlailla selän päällä kippuralla.

 

 

Juomavesivatiin oli pörähtänyt koppakuoriainen ja sitä siellä käytiin ihmettelemässä. Iitalla oli niin jänskää, että piti oikein itteensä venyttää, kun ei uskaltanut mennä lähemmäs. Siinä riitti ihnettelemistä pitkäksi aikaa. Torstain ja perjantain nämä saivat nauttia toistensa seurasta. Lauantai aamuna lähdin Pilvin kanssa sitten reissuun. Iita olikin sitten kuulemma nukkunut melkein koko lauantain. Joten pihalla kirmaaminen oli tehny tehtävänsä wink